Kolme syytä miksi sinun kannattaa kirjoitta lista-artikkeli

Listat ovat nyt kovasti muodissa verkkokirjoittamisessa. Listan muotoon kirjoitetun artikkelin tekoa suositellaan lähes kaikissa some- ja SEO-oppaissa.

Viisi asiaa, joita et tiennyt koiran hankkimisesta. 

Kolme asiaa, jotka tekevät sinusta suositun.

Kymmenen ominaisuutta, jotka auttavat sinua rikastumaan.

 

Eikö teekin mieli klikata?

Listan muotoon rakennetut artikkelit eivät ole journalismissa mikään uusi juttu. Niitä suosittiin lehtimaailmassa jo ennen internetiäkin. Verkkomedian valtakausi on tehnyt listoista entistäkin suositumpia.  

Listan aiheen keksiminen on teoriassa helppoa. Mietit vain asian, jonka saavuttamisesta yleisösi haaveilee ja josta mielestäsi tiedät tarpeeksi. Sen jälkeen mietit keinot, joilla yleisösi voisi tuon asian saavuttaa.  

Ole kuitenkin tarkkana: Listan tehtävänä on helpottaa ihmisten elämää ja auttaa heitä pääsemään tavoitteisiinsa. Ei päinvastoin. Listasi ei voi tehdä helppoa ja tylsää valintaprosessia vaikeammaksi ja vielä tylsemmäksi. Tässä varoittavat esimerkit listoista, jotka uuvuttavat jo otsikkoa lukiessa. 

Viisi eri tapaa tehdä hyvä perunapaistos.

Kymmenen eri tapaa valita pihalaatoituksen tekijä.

 

Otsikon voima

Verkkokirjoittamisessa otsikolla on valtaisa voima. Hyviä otsikoita klikataan, huonot ohitetaan. Otsikko vaikuttaa eniten siihen, tuleeko juttusi luetuksi vai ei.

Listoissa hyvän otsikon teko on onneksi helppoa. Otsikon alkuun kirjoitat lukumäärää kuvaavan sanan. Muista kuitenkin, että listattavia asioita pitää olla kolme, viisi, seitsemän tai kymmenen. Jos keksit neljä tai kuusi asiaa, jätä yksi suosiolla pois.

Miksikö? Se vain on niin. Kokeile vaikka itse, niin huomaat eron.

Huono: Kahdeksan taitoa, jotka tekevät sinusta hyvän pomon.

Hyvä: Viisi taitoa, jotka tekevät sinusta hyvän pomon.

Listat ovat nykyisin netissä niin suosittuja, että listan voisi melkein lisätä vakiintuneiden tekstilajien joukkoon. Uutinen, novelli, pakina, kolumni, satu, tarina, romaani, näytelmä, henkilökuva, lista…

 

Miksi listat ovat niin suosittuja?

Listojen suosion taustalla on oivalluksia ihmisyydestä.

Me ihmiset olemme syntyjämme toiveikkaita. Listat lupaavat nopeaa tietä onneen. Luet vain listatut asiat, laitat toimeksi ja siinä se. Sinusta tulee hetkessä taitava, pätevä, kaunis, suosittu, vauras, hoikka tai mitä nyt haluat ollakaan.

Toiseksi, olemme laiskoja. Haluamme hyötyä toisen kovasta työstä. Kun kuulemme listasta, ajattelemme että joku hieno asiantuntija on tutkinut asiaa perin pohjin ja pureskellut menestyksen reseptin meille valmiiksi. Tämä ei tietenkään pidä usein paikkaansa. Joku hyvä kirjoittaja on saattanut kyhätä listan vartissa.

Kolmanneksi, meidän on vaikeaa keskittyä. Listat ovat helppoja lukea. Ne eivät vaadi sopivaa aikaa, paikkaa ja fiilistä. Ne ovat helposti sulavia ja helposti unohdettavia.

Listat toimivat todistetusti hyvin netissä. Lue niitä. Kirjoita niitä. Yritä kuitenkin perehtyä aihealueeseesi mahdollisimman hyvin, jotta vastaat listan lukijoiden suuriin odotuksiin etkä turhaan pilaa listojen hyvää mainetta.

 

Ne kolme syytä

Tämän artikkelin otsikko oli harhaanjohtava, pahoittelut. Aiheena oli lista, mutta juttua ei oltu kirjoitettu listan muotoon.

Jotta annamme sen, mitä lupaamme, tässä yhteenvetona vielä kolme syytä, miksi sinun kannattaa kirjoittaa nettiin tavallisen artikkelin sijaan lista.

  1. Kun kirjoitat artikkelisi tai blogipostauksesi listan muotoon ja teet sille nasevan otsikon, sen klikkiprosentti ja lukijamäärä todennäköisesti kasvaa.
  2. Listan tekeminen saa sinut vaikuttamaan alasi asiantuntijalta.
  3. Listan kirjoittaminen on helppoa ja nopeaa eikä vaadi välttämättä syvällistä vihkiytymistä asiaan.

Haluatko saada tehoa, tyyliä ja työkaluja omaan kirjoittamiseesi? Haluatko oppia tekemään blogikirjoituksia nopeammin ja tehokkaammin?  Tule mukaan Kirjoittajakouluun ja opiskele kirjoittamista omaan tahtiisi vaikka kotisohvalta.

Piditkö tästä jutusta?

Lue Mahatma Gandhin elämäntarina ja opetukset

Muuta maailmaa Gandhin opein

On lokakuun toinen päivä vuonna 1869 Porbandarin pienessä kaupunkivaltiossa Länsi-Intiassa. Porbandarin vauras pääministeri Karamchand Gandhi saa vaimonsa Pulitbain kanssa neljännen lapsen, pojan, joka saa etunimekseen Mohandas.  Vauvasta kasvaa hiljainen, tottelevainen

Lue artikkeli
Apuraha kirjailijalle - apurahojen myöntäjät

Kirjailijan apurahat

Kirjailijoista aniharvat elävät kirjoilla. Surullista, mutta totta. Suurin osa ammattikirjaillijoista tarvitsee apurahoja ja lisätöitä saadakseen jokapäiväisen leipänsä. Miksi menestyneetkään kirjailijat eivät välttämättä elä kirjoilla? Suomi on maailman kartalla pikkuruinen maa,

Lue artikkeli
Scroll to Top

Ethän karkaa. Haluatko sähköpostiisi maksuttomat kirjoittajien vinkit?