Mahtava tarina vaatii hyvän suunnitelman

Kuulutko sinäkin niihin onnellisiin tai onnettomiin, joiden päähän putkahtelee tarinan ideoita tuon tuostakin?

Minulle ne tulevat aina kuin taikaiskusta. Yhtäkkiä vain nään tarinan päähenkilön ja asetelman mielessäni. Yleensä ne tulevat sellaisina hetkinä, jolloin olen yksin, mieleni on rentoutunut enkä yritä suorittaa mitään erityistä.

Moni tarinantekijä kertoo saavansa ideoita suihkussa, matkoilla, kävelyllä tai puutarhatöissä. Joskus ne tulevat lukiessa jotakin ihan muuta.

Auki olevia kännyköitä, tietokoneita ja televisioita tarinan ideat inhoavat. Ne eivät myöskään näytä pitävän hoputtamisesta tai aikatauluista, vaan tulevat mieluiten omia aikojaan.

Idean saaminen on mahtava tunne.

Arvaa mitä tein aiemmin?

Aloitin oitis idean saatuani tarinan kirjoittamisen. Niin tekevät monet muutkin, tiedän.

Se oli kuitenkin väärä tapa, sillä pian huomasin, etten tiennytkään tarinastani kaikkea. En tiennyt siitä itse asiassa paljon mitään. Keksin tarinaan lennosta erilaisia juonenkäänteitä ja henkilöitä enkä kohta en enää tiennyt, mitä olin tekemässä ja minne tarinani oli menossa.

Voi olla, että joskus jollakin oikein kokeneella kirjailijalla tai käsikirjoittajalla voi syntyä mestariteos tällä tekniikalla, mutta todennäköisyys on aika huono.

En osannut tutkailla ja kehitellä hyvää ideaani. En tajunnut miettiä ennakkoon tarinani teemaa ja avainkysymystä. En pystynyt kiteyttämään tarinani ideaa tai konseptia yhteen tai kahteen lauseeseen. En edes tuntenut päähenkilöitäni ja heidän haaveitaan ja pelkojaan kunnolla. Tarinan rakenne, draaman kaari, oli minulle täysin tuntematon käsite.  Juoni oli kaiken tämän vuoksi sattumanvaraista tajunnanvirtaa.

Sen jälkeen, kun olin kirjoittanut jo sataneljäkymmentä sivua oli aika tuskaista alkaa miettiä näitä asioita.

Tarinan rakenteen oppiminen mullisti kaiken

 

Keväällä 1999 aloin aloin opiskella ensi kertaa tarinan suunnittelua. Kokemus oli mullistava.

Istuin parinkymmenen muun osallistujan kanssa hämärässä punavuorelaisessa luokkahuoneessa ja opin Jussi Parviaisen johdolla, mitä tarkoitettiin termillä tarinan rakenne ja draaman kaari. Jokaisen mukana olijan piti kehittää dramaturgisesti vahva idea.

Minä suunnittelin tarinaa jo edesmenneestä Matti Nykäsestä. Petetystä ja hylätystä sankarista, joka jäi loistokkaan mäkihyppyuransa päätyttyä tyhjän päälle ja koetti epätoivoisena elättää itseään mm. kapakkalaulajana.

En koskaan lopulta tarttunut Matin tarinaan. Joku toinen onneksi tarttui. Matin tarina filmatisoitiin vuosia myöhemmin ja elokuvasta tuli tietysti hyvä, mutta tietysti erilainen kuin mitä minä olin suunnitellut.

Tuon käsikirjoituskurssin jälkeen aloin kuitenkin tajuta, että vaikka olisit kuinka hyvä kirjoittaja, tarina täytyy suunnitella etukäteen. Tarinan kirjoittaminen on melkein yhtä iso urakka kuin omakotitalon rakennuttaminen. Vaikka näkisit unessa selvän vision unelmatalostasi, tuskin käynnistäisit sen rakennustöitä ilman kunnollisia suunnitelmia.

Kunnollisen suunnittelun avulla hyvistä ideoista voi tulla mahtavia tarinoita. Ei sillisalaattia, jossa joukko satunnaisesti valittuja henkilöitä tekee ja puhelee niitänäitä, kunnes kirjoittaja keksii väkisin tarinaan jonkinmoisen lopetuksen.

Ensimmäisen käsikirjoituskoulutukseni jälkeen olen harjoitellut tarinan tekoa ja käsikirjoittamista mm. Ylen ja BBC:n dramaturgien ja käsikirjoittajien ohjauksessa, Kriittisen Korkeakoulun kirjoittajalinjalla ja Jyväskylän Yliopistossa.

Kävin myös Robert McKeen kuuluisan Story-seminaarinsain Elokuvasäätiöltä käsikirjoitusapurahan ja voitin useita palkintoja käsikirjoittamistani mainoksista ja mainoselokuvista.

Tarinan suunnittelun opettelu tekee tarinoistasi parempia

 

Miksikö kerron tämän kaiken sinulle?  Siksi, että uskon tarinan suunnittelun ja rakenteen oppimisen auttavan sinuakin, jos haluat kirjoittaa laadukasta fiktiota, lasten- ja nuorten kirjoja tai elokuvakäsikirjoituksia.  

Haluaisin, että osaat luonnostella tarinan teeman, ydinajatuksen eli premissin, henkilöt ja tarinan rakenteen heti alussa ja tarkentaa suunnitelmaasi kirjoittamisen rinnalla.

Uuden osaamisen myötä opit näkemään myös vanhojen kirjoitushankkeittesi ongelmakohdat ja puutteet selkeästi, sillä osaat katsoa tarinaasi lintuperspektiivistä.

Tarinan rakentamisen tavat ja tekniikat ovat täysin opittavissa ja alan mestarit hyödyntävät niitä suvereenisti kaikessa kirjoittamisessaan.

Opettele ne, sillä me tarvitsemme Suomeen hyviä tarinantekijöitä ja tarinoita. Monet suomalaiset artistit ovat jo löytäneet tiensä maailmalle, mutta useimmat hyvät kirjoittajat piileskelevät vielä kotiensa poteroissa. 

Kutsunkin sinut mukaan Kirjoittajakoulun Stoori-tarinavalmennukseen, jonka avulla saat suunniteltua hyvän tarinasi niin, että siitä tulee kiinnostava, looginen ja yleisön otteessaan pitävä.

Valmennuksen aikana teet hyvästä tarinan ideastasi loistavan suunnitelman, jonka avulla sinun on helppoa kirjoittaa mahtava tarina.

Saat avuksesi tarinasi suunnitteluun ja kirjoittamiseen paitsi alan mestarien käyttämät opit ja työkalut, myös henkilökohtaista palautetta minulta, omalta valmentajaltasi.

Valmennus toteutetaan verkossa ja voit käydä sen omassa aikataulussasi päivätyösi tai muun elämäsi ohessa. Aikaa on 500 päivän ajan. 

Mikä parasta, valmennuksessa oppimallasi mallilla voit jatkossa suunnitella ja kirjoittaa kaikki muutkin keskeneräiset ja tulevat tarinasi. Mitäs sanot? Olisiko tarinasi kehittelemisen, kirjoittamisen ja julkaisemisen arvoinen?  

Piditkö tästä jutusta?

Lue Mahatma Gandhin elämäntarina ja opetukset

Muuta maailmaa Gandhin opein

On lokakuun toinen päivä vuonna 1869 Porbandarin pienessä kaupunkivaltiossa Länsi-Intiassa. Porbandarin vauras pääministeri Karamchand Gandhi saa vaimonsa Pulitbain kanssa neljännen lapsen, pojan, joka saa etunimekseen Mohandas.  Vauvasta kasvaa hiljainen, tottelevainen

Lue artikkeli
Apuraha kirjailijalle - apurahojen myöntäjät

Kirjailijan apurahat

Kirjailijoista aniharvat elävät kirjoilla. Surullista, mutta totta. Suurin osa ammattikirjaillijoista tarvitsee apurahoja ja lisätöitä saadakseen jokapäiväisen leipänsä. Miksi menestyneetkään kirjailijat eivät välttämättä elä kirjoilla? Suomi on maailman kartalla pikkuruinen maa,

Lue artikkeli
Scroll to Top

Ethän karkaa. Haluatko sähköpostiisi maksuttomat kirjoittajien vinkit?