Lukeminen kannattaa aina, sanoi Jörn Donner aikoinaan kirjakaupan mainoksessa. Vaikka kyse oli mainoksesta, hän puhui asiaa. Lukemisen hyvinvointivaikutukset ovat kiistattomat.  

Aloitetaanpa vaikka työikäisten kroonistuvasta kansantaudista, stressistä. Mieluisan kirjan maailmaan uppoaminen auttaa tutkitusti irtautumaan arjen stressitekijöistä. Jo kuuden minuutin lukutuokio laskee tutkimusten mukaan stressitasosi alle kolmannekseen. Lukeminen poistaa stressiä jopa tehokkaammin kuin musiikin kuuntelu.

Lukuhetken aikana syke laskee ja lihakset rentoutuvat. Nukahtaminenkin helpottuu. Televisio, läppärit ja muut sähkölaitteet vaikuttavat päinvastoin.

Ei ihme, että moni saa kunnon lomafiiliksen vasta, kun saa kirjan käteensä.  Pokkari tai kovakantinen, ei sen väliä. E- tai äänikirjakin käy paremman puutteessa, muttta niiden vaikutukset hyvinvointiin eivät ole yhtä hyvät kuin perinteisen kirjan. 

Kirjan lukeminen kehittää keskittymiskykyä, sanavarastoa sekä kirjoitus- ja keskustelutaitoja. Niistä kaikista saattaa olla hyötyä elämässä.  

Romaanien lukeminen kehittää luovuuttasi, mielikuvitustasi ja älyäsi, koska aivosi pääsevät siinä hommiin. Joudut tulkitsemaan lukemaasi ja kuvittelemaan mielessäsi, miltä kirjan henkilöt ja paikat näyttävät. Hyvä romaani onkin aivoille kuin tanssitunti tai kuntosalitreeni. Mielen virkistykseksi kannattaa kokeilla erityyppisiä kirjoja. Dekkarien ahmija voi saada ihan uutta virtaa inspiraatiota hyvästä komiikasta tai draamasta.  

 

Kirja sopii kaveriksi paikkaan kuin paikkaan ja säähän kuin säähän. Laituriin, veneeseen tai sadepäivien piristeeksi. 

Kirjan pitää olla kuitenkin se oikea. Peruskoulussa tylsien kirjojen lukemisesta saattoi saada kirjatoukan kunniamerkin, mutta aikuisen vapaa-aika on liian arvokasta tylsille kirjoille. Siksi kannattaakin metsästää tietoisesti hyvää lukemista, eritoten romaaneja. Niiden lukeminen on paitsi ihanaa, myös tutkitusti hyödyllistä. 

1) Kirjan maailmaan uppoaminen auttaa irtautumaan arjen stressitekijöistä. Jo kuuden minuutin lukutuokio laskee tutkimusten mukaan stressitasosi alle kolmannekseen. Lukeminen poistaa stressiä jopa tehokkaammin kuin musiikin kuuntelu. Lukuhetken aikana syke laskee ja lihakset rentoutuvat. Nukahtaminenkin helpottuu. Televisio, läppärit ja muut sähkölaitteet vaikuttavat päinvastoin. http://www.telegraph.co.uk/health/healthnews/5070874/Reading-can-help-reduce-stress.html

2) Romaanin lukeminen kehittää mielikuvitusta, luovuutta ja älyä, koska aivosi pääsevät hommiin. Joudut tulkitsemaan lukemaasi ja kuvittelemaan mielessäsi, miltä kirjan henkilöt ja paikat näyttävät. Hyvä romaani onkin aivoille kuin tanssitunti tai kuntosalitreeni. Mielen virkistykseksi kannattaa kokeilla erityyppisiä kirjoja. Dekkarien ahmija voi saada ihan uutta inspiraatiota hyvästä komiikasta tai draamasta.  

3) Kirjan lukeminen kehittää keskittymiskykyä, sanavarastoa sekä kirjoitus- ja keskustelutaitoja. Niistä saattaa olla hyötyä elämässä.  

 

Ystävyyttä, rakkautta, iloja ja suruja

Klassikot, joita et voi jättää väliin

Sinuhe Egyptiläinen

Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen

Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen “Waltari ei käynyt koskaan Egyptissä, mutta sitä ei uskoisi kun lukee Sinuhe Egyptiläistä. Tuntuu, että lukisi tositarinaa, johon on tuotu mausteeksi...

Lue lisää
Narnian tarinat - Kirjoittajakoulu

J.C.Levis: Narnian tarinat

J.C. Lewis: Narnian Tarinat “Narnian tarinat on kuin tehty niille, jotka elivät lapsuutensa muissa maailmoissa. Se on kuin matka takaisin lapsuuteen, jolloin kaikki tuntui mahdolliselta.”...

Lue lisää

Elokuva- ja kirja-arvostelut

Ei koskaan yksin -kirja (Setä Stiller)

Teoksen lyhyt esittely: Ei koskaan yksin -elokuva kertoo koskettavan tarinan siitä toisen maailmansodan vaiheesta, jolloin Saksa näytti vielä voittavan sodan ja Suomi joutui päättämään, luovuttaako...

Lue lisää

Oikeuden metsästäjät -elokuva*

Teoksen lyhyt esittely: Oikeuden metsästäjät on tanskalainen vuonna 2020 ensi-iltansa saanut elokuva, joka on saanut kaikkialta ylistäviä arvioita. IMDB:ssä elokuva on saanut peräti 7,5 pistettä,...

Lue lisää
Scroll to Top