Tarinan juoni – päähenkilön muutosmatka

Mahtavan tarinan takana on aina hyvin kirjoitettu juoni (engl. plot).

Tarinan juoni tarkoittaa tarinan kulkua mukaansa tempaavasta alusta yleisölle palkitsevaan ja yllättävään loppuratkaisuun.  Juonen rakentaminen ei ole kuitenkaan läpihuutojuttu, olit kuinka hyvä kirjoittaja tahansa.

Hyvä juoni ei synny niin, että kehittelet päähenkilöllesi satunnaisen sarjan sattumuksia, olivat ne kuinka hauskoja tai kiinnostavia tahansa.

Se ei synny niin, että alat kirjoittaa tarinaasi tietämättä mitä seuraavaksi tapahtuu tai mihin olet menossa. Et tiedä itsekään mihin tarina loppuu, mutta kun olet kirjoittanut tarpeeksi, keksit hätäpäissäsi tarinaasi jonkun loppuratkaisun.

Se ei synny niin, että kirjoitat mitä mieleen tulee. Unohdut kuvaamaan henkilöitä, maisemia, mielenmaisemia ja tunnetiloja. Sorrut kirjoittamaan turhaa dialogia tai kertomaan irrelevantteja asioita, jotka eivät liity mihinkään – tai ainakaan tarinaasi.

Juoni on toisiinsa liittyvien tärkeiden tapahtumien ketju, joka muodostaa tarinan.

Juonen tapahtumat eivät ole sattumankauppaa, vaan ne ovat seurausta siitä, että päähenkilösi pyrkii johonkin, jota vastustaja vastustaa kaikin keinoin. Jos juoni on hyvin rakennettu, se pakottaa tarinan edetessä päähenkilösi  kehittymään ja löytämään itsestään uusia puolia.

Mitä enemmän jännitettä, sen parempi juoni

 

Juonen tehtävänä on kertoa tarinasi niin, että se pitää lukijasi tai katsojasi otteessaan ensimmäisistä sekunneista tarinan loppuun saakka. Yleisösi ei malta laskea kirjaasi käsistään tai painaa kaukosäätimen paussinappia.

Jotta tämä tapahtuisi, tarinasi juonen on saatava yleisösi jännittämään aidosti, miten tarinan päähenkilölle käy.

Saako Romeo Julian.

Voittaako hyvä pahan?

Kuoleeko Harry?

Kruunataanko hyvä ja rehellinen ehdokas kuninkaaksi?

Löytääkö Benji lopulta kotiin? 

Mitä enemmän saat tarinaasi rakenettuaa jännitettä, sen parempi tarinastasi tulee. Piste.

Jännite tarkoittaa sitä, että tarinasi tuntuu yleisöstä koko ajan jännittävältä, oli lajinasi sitten romantiikka, draama, komedia, lastenkirjat tai rikosromaanit.

Jotta saat tämän tapahtumaan, et saa päästää päähenkilöäsi helpolla.

Joudut heittämään hänet tarinassasi tosi hankalalle matkalle tai asettamaan hänet todella vaikeaan tilanteeseen. Sellaiseen, jossa hänen toiveensa ja tavoitteensa kohtaavat aina vain pahempia haasteita ja vastaiskuja.

Lopulta sankariparkamme joutuu laittamaan kaiken peliin selvitäkseen tilanteesta ehjin nahoin.

Panokset ovat kovat. Joskus uhattuna on henki, joskus perheonni, joskus rakkaus tai ura ja maine. Tilanteen vakavuus pakottaa päähenkilön myös muuttumaan ihmisenä. Nössö löytää itsestään sankarin. Kovis huomaa herkän ja pehmeän puolensa. Muutosten seurauksena päähenkilösi löytää lopulta keinot päästä vaikeuksiensa kautta voittoon.

Tai sitten ei.

Onnelliset loput ovat tarinoissa suositumpia, mutta tarinasi voi olla myös tragedia, jossa on surullinen loppu.

E.T.:n ja Benjin loppu on onnellinen, sillä molemmat pääsevät lopussa kaipaamaansa kotiin.

Shakespearen Romeo ja Julia on tragedia, jonka lopussa rakastavaiset tavallaan saavat vihdoin toisensa, mutta joutuvat molemmat kuolemaan sen vuoksi.

Titanic-elokuvan lopussa laiva lopulta uppoaa, vain pieni osa matkustajista pelastuu ja vain toinen rakastavaisista jää eloon.

Tarinan rakennemallit auttavat hyvän juonen rakentamisessa

 

Tarinoiden tutkijat ovat löytäneet menestystarinoiden taustalta yhdenmukaisia rakennemalleja. Ne ovat eräänlaisia tarinan kaavoja, joita hyödyntämällä tarinasta kuin tarinasta tulee parempi, kiinnostavampi ja yleisölle koukuttavampi.

Rakennemalleista suosituimmat ja helppokäyttöisimmät ovat tarinan 3-osainen rakenne ja Sankarin Matka -rakenne.

Lisäksi tarinan kirjoittamista helpottamaan on kehitelty myös erilaisia suunnittelumetodeja. Moni kirjoittaja hyödyntää tarinan teossaan esimerkiksi Snowflake-metodia. Siinä tarinan suunnittelu aloitetaan yhden tai kahden lauseen kiteytyksestä, joka laajennetaan kappaleeksi. Sen jälkeen henkilögalleria rakennetaan ja kokonaisuus  laajennetaan muutaman sivun synopsikseksi.

Tarinoiden rakennemallit ja suunnittelumetodit hallitsemalla pystyt suunnittelemaan ja kirjoittamaan jatkossa tarinasi helpommin, nopeammin ja paremmin. Niiden avulla et myöskään eksy harhateille ja jos eksyt, pääset nopeasti polullesi takaisin.

Jos tarinasi on alkumetreillä, voit suunnitella tarinallesi niiden avulla vahvan perustan ennen kirjoitustyön aloittamistaa.

Jos taas olet kirjoittamisesi kanssa jo pitkällä, voit löytää niiden avulla helposti tarinasi vahvuudet, heikkoudet ja puutteet. Huomaat, mikä on turhaa ja mitä tarvitset tarinaasi lisää. Näin osaat editoida tarinasi kuin ammattilainen.

 

Opi lisää juonen rakentamisesta Stoori-valmennuksessa

 

Stoori-kirjoittajavalmennus auttaa tarinan kirjoittajia rakentamaan hyvistä ideoista mahtavia tarinoita.  Se sisältää verkko-opetuksen ohella Stoori-työkirjan, jonka suunnittelupohjien avulla suunnittelet tarinasi helpommin ja paremmin.  Valmennukseen kuuluu tarinaasi ja opittavaan aiheeseen liittyviä tehtäviä, joista tärkeimmistä saat henkilökohtaisen palautteen.

Voit opiskella ja kirjoittaa tarinaasi ajasta ja paikasta riippumattomasti, valmennus on käytössäsi aina vähintään 12 kuukauden ajan.

Lue lisää Stoorista ja ilmoittaudu mukaan klikkaamalla tästä. 

Stoori-tarinavalmennus auttaa tarinan suunnittelussa -Kirjoittajakoulu

Piditkö tästä jutusta?

Miksi kirjoittaminen on tärkeää? Yhdeksän hyvää syytä kirjoittaa

Miksi kirjoittaminen on tärkeää?

Oletko koskaan tullut miettineeksi, miksi kirjoitat? Miksi kirjoittaminen on tärkeää? Tiedät kyllä, että kirjoittaminen on yksi ihmisen tärkeimmistä taidoista, jonka perusteet opitaan viimeistään ala-asteella. Se on puhumisen pikkusisko; niiden molempien

Lue artikkeli
Tuulen viemää, fiktion kirjoittaminen, Kirjoittajakoulu

Päähenkilö, vastustaja ja muut tarinan tyypit

Haluatko kirjoittaa hyvän tarinan? Tarinan ytimessä ovat aina vahvat ja kiinnostavat henkilöhahmot, jotka kuljettavat uskottavaa, mutta yllätyksiä täynnä olevaa juonta eteenpäin. Tarinassasi on aina oltava päähenkilö eli protagonisti. Hän on

Lue artikkeli
Tarinan juoni - päähenkilön muutosmatka, kuva didin-emelu-8--kuxbxuKU-unsplash

Tarinan juoni – päähenkilön muutosmatka

Mahtavan tarinan takana on aina hyvin kirjoitettu juoni (engl. plot). Tarinan juoni tarkoittaa tarinan kulkua mukaansa tempaavasta alusta yleisölle palkitsevaan ja yllättävään loppuratkaisuun.  Juonen rakentaminen ei ole kuitenkaan läpihuutojuttu, olit kuinka hyvä kirjoittaja

Lue artikkeli
Scroll to Top